Kielen oppimisen prosessit ja monikielisyys
Oppilaiden monikielisyyttä ei aina nähdä myönteisenä tekijänä. Monissa tapauksissa oppilaan kotikieli jopa jätetään huomiotta tai se nähdään alempiarvoisena. Augerin (2009)imukaan, opettajat sekoittavat usein akateemiset ja kielelliset taidot, ja muodostavat näin kielteisen kuvan monikielisyydestä luokkahuoneessa. Sekä opettajalle että oppilaalle on erittäin hyödyllistä käyttää hyväksi niitä taitoja, joita oppilaalla jo on: näin oppilas tuntee olonsa arvostetuksi ja hän voi siirtää kotikielellä tuttuja asioita koulukieleen, joka mahdollistaa kielitaidon kehittymisen.
Esimerkiksi vanhemmat oppilaat, joilla on kehittyneet akateemiset ja kognitiiviset taidot ensimmäisellä kielellään (tai kielillä) voivat kehittää akateemisia ja kognitiivisia taitoja toisella kielellään (tai kielillä) helpommin kuin nuoremmat oppilaat (Cummins, 1981)i. Lisäksi Cummins (1981)i osoitti, että oppilaat, jotka muuttavat toiseen maahan, kun he ovat 6-vuotiaita tai vanhempia, tarvitsevat vähintään viisi vuotta päästäkseen samaan kielitasoon kuin natiivipuhujaoppilaat. Tämä tarkoittaa sitä, että vähintään viiden vuoden ajan oppilaan havainnoinnin ja arvioinnin tulisi keskittyä heidän kehitykseensä: näiden oppilaiden on kehityttävä nopeammin kuin yksikielisten ja heille on annettava siihen mahdollisuus.
Siksi on tärkeää, että et muodosta diagnoosia liian aikaisin. Sen sijaan monikielisyyteen perustuva lähestymistapa on suotava: oppijoiden kotikieliä tulee hyödyntää proaktiivisesti ja strategisesti. Tämä antaa oppilaalle pääsyn haastavampiin käsitteellisiin ja kognitiivisiin tehtäviin. Kenner ja Ruby (2012)itekivät tutkimuksen, jossa he näyttivät, mitä etuja on sillä, että tuodaan oppilaiden ja heidän yhteisöjensä kulttuurista ja kielellistä tietoa luokkahuoneeseen, uusia tiloja monikieliselle oppimiselle luoden. Uuden synkretistisen opetusohjelman luominen mahdollisti:
● lisää yhteistoiminnallista oppimista
● vanhempien ja yhteisöjen osallistumista koulujen toimintaan enemmissä määrin
● itsevarmojen oppijaidentiteettien rakentumisen oppilaille
● opettajien entistä avoimemman suhtautumisen kulttuurienväliseen viestintään.
Yksi tavoista parantaa monikielisyyttä luokassa on limittäiskielisyys (translanguaging). Tämä strategia pitää sisällään puhujan koko kielirepertuaarin hyödyntämisen sen sijaan, että varmistettaisiin lapsen puhuvan ainoastaan kohdekielellä. Limittäiskielisyys keskittyy siihen, mihin lapsi pystyy ja integroi oppilaan ensimmäiset kielet kohdekielellä tapahtuvaan koulutukseen. Lisää tietoa limittäiskielisyydestä saat Rutu foundationin verkkosivuilta, joka tarjoaa kuvauksen limittäiskielisyydestä ja käynnissä olevasta pilottihankkeesta. Tietoa löydät myös Neuvoja-osiosta.
Koti-/vähemmistökielen kouluun sisällyttämistä ei saisi rajoittaa vain puheeseen, vaan sen tulisi käsittää myös kirjalliset tuotokset. Lisäkieliä tulee opettaa ja oppia ikävaiheeseen sopivalla tavalla, alkaen puhutun ymmärtämisestä ja puheen tuottamisesta, jotta siirto vahvemmasta kielestä voi alkaa.
Lisäksi kaksikielisten kirjojen käyttö voi edistää kaksikielisten lasten lukutaitoa: Sneddonin (2008)itutkimuksessa opettajia pyydettiin noudattamaan tätä lähestymistapaa aktiivisesti tarjoamalla kaksikielisiä kirjoja oppilaille samalla, kun vanhemmat tarjosivat asiantuntijuuttaan sen stimuloimiseksi, että koulun kielellä opittu lukutaito siirtyisi kotikieleen. Tämän tuloksena oppilaat saavuttivat korkeamman koulukielen lukutaidon tason kuin luokkatoverinsa kehittäen samalla myös kotikielensä sujuvaa lukutaitoa.
Ensimmäisen kielen käyttöä luokkahuoneessa painottaa myös Vivian Cook (2001)i. Tämä artikkeli keskittyy siihen, kuinka on tärkeä tunnistaa monikielisten oppilaiden eri tyypit koulutuksessa ja kuinka monikieliset aivot ovat enemmän kuin aivot, joissa on ensikieli ja lisäkieli. Useaan monikielisyyden teoriaan ja esimerkkiin pohjautuen, Cook (2001) kuvaa useita opettajien ongelmia, muun muassa siirtymistä pois siitä ajatuksesta, että toisen kielen oppijan pitää saavuttaa samat tavoitteet kuin yksikielisen puhujan. Lisäksi Cook esittää, että koulukielen ohella luokassa tulisi käyttää oppilaan kotikieliä, tai ainakin jossain määrin, esimerkiksi kielioppia selitettäessä.
