Akateeminen kieli ja monikielinen luokkahuone

Monikielisen oppilaan kielellisen repertuaarin rakentumiseen vaikuttavat monet sosiokulttuuriset tekijät, kuten oppimisympäristö, jossa uutta kieltä opetellaan. Le Pichonin (2012)itutkimus keskittyy muodollisen / luokkahuoneessa tapahtuvan kielenopetuksen vaikutuksiin uuden kielen omaksumiselle. Tulokset paljastavat, että koulun kontekstissa tapahtuva kielen opetus vaikuttaa enemmän tietoiseen kommunikointiin kuin kaksikielisyyteen itseensä. Samoin Prasad (2013)ijulkaisi tutkimuksen, jossa tarkastellaan sitä, mitä tapahtuu, kun oppilaat saadaan osallistumaan oman kielellisen kehityksensä tutkimiseen ja näin tehdessään tulevat tietoiseksi kielellisestä tietämyksestään ja kielenkäytöstään: tämä on niin kutsuttua metakielellistä tietoisuutta. Tulokset osoittivat, että metakielellisten taitojen kehittyminen ja kotikielen käyttäminen edistävät koulukielen oppimisen prosessia. Lisäksi oppilaan osallistamisella oman kielitaitonsa kehittymiseen ja arviointiin on positiivisia vaikutuksia tähän prosessiin: oppilas, joka on tietoisempi, voi käyttää läpinäkyvää oppimisympäristöä (transparent learning environment) ja omaa kieltään työstääkseen tärkeitä asioita (Prasad 2013)i.

Toinen tapa rohkaista oppilaita on mentorointi ja vertaistuki. Viimeisimmät tutkimukset ovat osoittaneet Alankomaissa mentoroinnin positiivisia vaikutuksia (Vos ym. 2012)i. Tämä tutkimus havainnollisti, kuinka vuodella mentorointia oli myönteinen vaikutus lasten pehmeisiin taitoihin, kuten itsetuntoon, minäpystyvyyteen ja sosiaalisiin taitoihin kognitiivisten ja sosiaaliseen verkostoon liittyvien seurausten ohella.

Toinen esimerkki mentoroinnista ja vertaistuesta löytyy Junge Vorbilder (nuoret roolimallit) -ohjelmasta Hampurista. Tämä ohjelma on kohdistettu 8.-11. luokan oppilaille (yläkoulu), joilla on maahanmuuttotausta. Heitä mentoroivat maahanmuuttajataustaiset yliopisto-opiskelijat, joita usein yhdistää samankaltainen kulttuurinen tausta ja koulukokemukset. Mentorointi järjestetään mentoroitavien kotona, jotta mentorit oppisivat tuntemaan mentoroitavien perheympäristön, ja rakentaisivat hyvät suhteet heidän vanhempiinsa. Mentorointi koostuu tutoroinnista, sosioemotionaalisen tuen tarjoamisesta, sekä koulutuksellisesta ja ammatillisesta ohjauksesta. Vuonna 2013 Junge Vorbilderillä oli 50 mentori-mentoroitavaparia. Vuodesta 2011 asti projekti on lisäksi tarjonnut ryhmämentorointia tutorointikurssien muodossa useissa yläkouluissa Hampurissa.

Nessen (2008)isekä Crulin ja Kraalin (2004)imukaan mentoroinnin onnistuminen on kiinni mentoreiden laadukkaasta koulutuksesta, koulujen yhteistyöstä ja yhtä lailla vanhempien kuin lastenkin osallistumisesta. Mentorointi on kulttuurisesti mielekästä: toistuvasti havaitut samankaltaisuudet mentorin ja mentoroitavan välillä vaikuttavat myönteisesti heidän samaistumiseensa suhteessa toisiinsa. Oppilaat, jotka yhdistetään mentori-mentoroitavapariksi voivat käyttää äidinkieltään ilmaistakseen tietoa kouluasioista ja koulutusjärjestelmästä, sekä parantaakseen mentoroitavien kielellisiä taitoja, näin helpottaen heidän siirtymäänsä.

Raportissa vuodelta 2010 Riviera ym.ivertailevat useaa korkeat pisteet saavuttanutta yhdysvaltalaista koulua, joissa on suuri prosentuaalinen osuus monikielisiä oppilaita, nähdäkseen, mitkä tekijät vaikuttavat erinomaisesti suoriutuvien oppilaiden määrään suotuisasti. Vertailu osoitti, että yhteistä näille kaikille kouluille oli:

  1. niillä oli tapana järjestää paljon sosiaalisia tapahtumia
  2. ne kaikki tarjosivat tutorointia oppilaille, joilla oli alempi taitotaso kuin heidän luokkatovereillaan
  3. ne kaikki käyttivät oppilaiden kotikieliä selittääkseen asioita, kuten vaikeita käsitteitä
  4. monet kouluista ilmaisivat haluavansa parantaa vanhempien osallistumista.
    (Riviera ym. 2010.)i

Kuten edellisessä monikielisyyttä käsittelevässä luvussa osoitettiin, opettaminen sekä kotikielellä että koulukielellä voi varmistaa, että oppilas kehittyy akateemisia ja kognitiivisia taitoja ajatellen parhaalla mahdollisella tavalla. Sen lisäksi todennäköisyys sille, että oppilas keskeyttää koulun, vähenee dramaattisesti. Trammel (2016)imäärittelee kolme päätekijää, jotka ovat välttämättömiä tämän onnistumiseksi:

  1. ensikieltä tulisi käyttää koulussa niin pitkään kuin mahdollista, jotta sillä voisi olla maksimaalinen vaikutus oppilaan akateemisiin taitoihin
  2. oppilaiden kielellisen/kulttuurisen taustan arvostamista tulisi rohkaista niin paljon kuin mahdollista
  3. menetelmien ja materiaalien tulisi olla käytettävissä oppilaiden ensikielillä.

On luonnollisestikin tärkeää, että tällaista toimintatapaa lähdetään toteuttamaan koko koulun tai kunnan/kansallisella tasolla (riippuen siitä, millä tasolla koulutus on järjestetty maassasi), jotta sillä voi olla mahdollisuuksia onnistua.